Tuli sellanen fiilis, että nyt pitää ensinnäkin kuluttaa aikaa johonkin (:D) ja toiseks halusin kirjottaa jotain.
En oo enää mikään aktiivinen bloggaaja, jos mua nyt ikinä on sellaseks voinu edes kutsua. En oo myöskään montaa muuta asiaa. Siitä ajattelinkin raapustaa jotain syvälle sieluuni sukeltavia diippejä pohdiskelmia.
No ei sentään.
Mietin työssäoppimisen loputtua, että mitä ihmettä oikein teen. Jaksoin kysellä työkavereiltakin mitä ne tekee lomilla ja yleensä vapaa-ajalla. Kaikki lähinnä kehotti mua tekemään mitä nyt yleensä teen vapaa-ajalla. No mitä teen? En tiedä.
Joskus vuosi tai pari sitten oisin varmaan vastannut, että tallilta mut löytää. Sillon mun unelmana oli oma talli, omia hevosia ja kaikenlainen touhuilu hevosten kanssa. No entäs nyt? Joo, unelma toteutui viimesyksynä. Oma talli ja hevoset löytyy omasta pihasta. Vaikka kuinka olin aiemmin ajatellu että kyllä mä jaksan ja haluan tätä, niin enään en oo samaa mieltä. Toisaalta hyvä, että tätä tuli kokeiltua. Eipähän jää kaduttamaan jälkeenpäin, että mitä jos olisinkin sitten valinnut hevosharrastuksen mun ammatiksi tai muuten harrastanut aktiivisemmin.
Joku tässä hommassa sai mut kuitenkin kypsymään. Enää ei huvita, enkä jaksa. Talven kylmillä pakkasilla en voinut vaan ratkasta motivaatiopulaani karsinan siivoamiseen tekstaamalla tallille, että oon kipeenä. (En mä oikeesti kyllä tehny tätä koskaan:D) Pakko oli pukea naparetkeilijän asu ja suunnata talliin hakkaamaan lapiolla jäätynyttä karsinaa.
Satoi vettä, kuraa jokapaikassa. Hevoselta tippuu kenkä kuraisen tarhan takia ja toiselta hajoaa koko jalka. Kyllä siinvaiheessa sitä kuraa ja paskaa tuli korvistakin ja jo syksyllä tein päätökseni, että toista vuotta tätä hommaa ei tule!
Muistan elävästi yläasteella lintsanneeni liikuntatunneilta, koska en halunnut salille. "Mä en mitää kuntosalia tarvi ku tallilla riittää salii ihan tarpeeks" Kerran sitten kuitenkin sinne menin, onneksi meninkin. Se oli oikeesti ihan kivaa. Vaikka sillonhan se meni varsinaiseksi pelleilyksi eri laitteiden kanssa, eikä treenaamisella ollu mitään tarkotusta.
Jossainvaiheessa sitten salikärpänen pääs purasemaan. Suurin vaikutus tais olla mun sen aikasella "säädöllä" josta ei loppupeleissä tullukkaan mitään. Se ihminen sai mut alunperin lähtemään ihan oikeesti treenaamaan salille. Siitä se lähti ja tässä nyt ollaan.
Salin avulla oon oppinu hyväksymään itteni. Yläasteella sain osakseni huutoja "missä Riikan tissit?" "Mitäs lauta?" Koin sillon etten riittänyt kellekkään, edes itselleni. Oikeesti, joskus 14-vuotiaana mietit että hankkisko silikonit isona? Ei herrajesta! Luojan kiitos sitä heppua kuka on keksiny ikärajat lähes kaikkeen. Empä ollut kuitenkaan varma muustakana kropastani. No, salillahan sitä voit muokata omanlaiseksesi. Alkuun saatoin jopa vihata mun kroppaa ja treenasin sen takia. Mutta ajan saatossa oon alkanu rakastaa sitä. Mun mielestä oon hyvä näin kun oon. Onhan tässä työmaata kerrakseen, mutta oikeesti. Tää on se mitä mä olen.
Sen lisäks, että oon huomattavasti itsevarmempi (mistä osakseen voi myös kiittää koulua) oon myös löytänyt ihmisiä, jotka on tosi samanhenkisiä ja muutenkin ihan mahtavia tyyppejä! Tosin niiden ihmistenkin löytymisestä voi osaksi kiittää koulua, koska oikeestaan suurin osa siitä porukasta on löytnyt töistä. Siellä tutustuessa sitten todettu, että hei, sama harrastus! Nyt onkin kiva, kun tosi moni meistä käy samalla salilla, joten sielläkin voi törmätä tuttuihin. Boostaa hurjasti treeniä, kun on kaveri joka heittää välillä tsempit vaikkei muuten yhdessä treenattaisikaan.
 |
| Pikkuselkä joskus joulukuussa. |
 |
| Bulkkihanska joskus ennen yövuoroa |
Nyt on taas aika lopettaa satuili ja lähteä hoitamaan hepat. Sen jälkeen taas, MM-kisastudio valmiina murskaamaan USA:n!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti