Ja vaikka väkisin mä käynnistäisin sun sydämen

Moni varmaan tietää mut melko vahvana ihmisenä. Tykkään olla menossa kokoajan ja tehdä paljon asioita. Mutta joskus myös mun on pakko pysähtyä.

Tosin sille on aina syynsä. Tällä kertaa kaikkea muuta kun mukava.

Tiistai-iltana oli aika suurelle muutokselle mun elämässä. Hevoset lähti pois kotoa. Tonin vein takaisin vanhalle tallille vanhaan laumaansa. Keskiviikkona kävin ponia illalla katsomassa ja jopa sokea olisi huomannut ettei ponin ollut hyvä olla. En kuuna päivän ollut nähnyt Tonia sellaisena. Se oli ilmiselvästi masentunut. Se tuli mun luo ja annoin sille herkkuja. Halasin ponia ja se painoi pään mun olkapäälle kunnes toinen hevonen tuli häätämään sen pois. Kävelin Tonin perässä portille ja poistuessani itse voin vaikka vannoa Tonin pyytäneen päästä mukaan kotiin.

Lupasin Tonille että tulen huomenna uudestaan. Torstaina ennen puoltapäivää töissä sain puhelun. Toni oli karannut. Olin täysin varma, että takaisin kotiinhan se on kipittäny päätä pahkaa etsimään Francaa. Vaan kun ei ollut. Siinä meni sitten loppu työpäivä kuin sumussa miettien missä pieni ponirukka on.

Suoraan töistä etsimään ponia. Jäljet veivät metsään, missä sitten ensin yhden hevosen ja loppujenlopuksi jälkikoiran kanssa etsittiin Tonia. Tuloksetta. Seuraavana yönä nukuin harvinaisen huonosti ja heräilin noin tunnin välein.

Perjantainen työpäivä oli kamala. Kokoajan odotin puhelua, että joku olisi nähnyt ponin. Ei mitään. Taas suoraan töistä ponia etsimään. Meitä oli sillä kertaa isompi porukka, joten jakauduttiin eri paikkoihin etsimään.

Me oltiin Saaran kanssa metsikössä, jossa ei jostain syystä edellisenä päivänä käyty. Nähtiin jälkiä, muttei oltu varmoja oliko kyseessä hirven vai ponin jäljet. Metsän keskellä oli aukio johon paistoi kauniisti aurinko. Mulla tuli jotenkin sellanen fiilis, että Toni on siellä. Käveltyäni aukion reunalle nielin karvaan pettymyksen, koska ei sielä ketään näkynyt. Bongasin kuitenkin sammalesta selkeät kavion jäljet ja lähdin niitä seuraamaan.

"Ei helvetti!" 

En muista oikeastaan paljoakaan mitä siinä tilanteessa tein, kun löysin ponin makaamasta maasta. Hetkessä totesin kuolleeksi. Kuulin, että olin kaatunut perseelleni ja huutanut edellä mainitun lausahduksen. 

Yritin kaikin keinoin räpytellä silmiä, nipistää itseäni. Jotain. Muttei mikään auttanut, Se oli poissa.

Soitin muille kädet täristen, että poni löytyi.

Kengät märkinä ja silmät kyyneleiden sumentamina odotin Tonin vierellä, että se tultiin hakemaan pois metsästä. Yritin pitää itseni kasassa etten itke. En voinut katsoa Tonia. En halunnut myöntää itselleni että se oli poissa. 

Kotiin päästyäni helvetti oli irti. Itkusta ei tullut loppua niin millään. Päätä särki ja kaikki tuntui epätodelliselta. Yritin nukkua, mutta jokainen kerta kun laitoin silmät kiinni, näin sen näyn. Se toistui mielessäni lukuisia kertoja. Näky kun löysin Tonin. Mietin miksi just mun piti löytää se? En missään vaiheessa alkanut uskoa, että se olisi kuollut. Kunnes sen löysin.

Todellisuus oli kuin joku olisi lyönyt märällä rukkasella kasvoille.

Eihän näin voinut käydä.

Luojan kiitos, mulla oli viikonloppuvapaat töistä, Lauantai meni lähes kokonaan itkien ja surren. Käytiin kaverin kanssa katsomassa Francaa. Oli sellanen fiilis että mun on pakko nähdä, että sillä on kaikki hyvin. Fiilis parani siellä huomattavasti kun sai jutella kohtalotovereiden kanssa. En ollutkaan ainut kenelle näin on käynyt, vaikka hetken siltä tuntuikin.

Illalla haudattiin Toni. Juuri kun olin luullut päässeeni itkemisestä, se alkoi taas. Mun rakas pieni poni on oikeasti poissa. 

Ehkä tämä tästä ajan kanssa. Nyt on olo se, että oon niin yksin. Toni merkkas mulle enemmän kun kukaan oikeesti osaa kuvitella. Nyt täytyy opetella elämään ilman sitä.

Kiitos, Tolly

† 11.8.2016 

All I have

All I need

He is the air I would kill to breathe

Do what you love and you don't work a day in your life

Näin ton yllä olevan lauseen yhden kehonrakentajan instagramissa. Se jäi jotenkin vellomaan mieleen, hyvällä tavalla.

Kun nyt asiaa miettii, mä rakastan työtä jota teen tällä hetkellä. Se ei tunnu työltä. Tuntuu tavallaan hullulta saada palkkaa, kun tekee jotain jota voisi tehdä vaikka ilmaseksi. Onko ihmiset vaan oppinu siihen, että töiden tekeminen on paskaa? Työt on aina paskaa. Joo, todennäköstä että mäkin jossain vaiheessa kyllästyn tähän työhön ja se alkaa tuntumaan "työltä", mutta hei. Sillon voi aina lähteä ja etsiä jotain minkä tekemisestä taas tykkää! Kuka pakottaa tekemään työtä joka on ihan paskaa? (Joo got that, ei oo paljoa töitä tarjolla että ei siitä työpaikasta noin vaan kannata lähteä...) Mutta mun mielestä unelmien jahtaamisen vuoksi kannattaa ottaa vähän riskejäkin.

Miein kerran töissä ajellessani takasin yksikölle, että ompa hassua kun tässä kokoajan palkka juoksee ja ei mua vituta tai mitään muutakaan. Fiilis oli tosi kiva ja odotin jo innolla seuraavaa työpäivää vaikkei kyseinen päivä ollut vielä päättynytkään. Oon tähän mennessä oottanu jokaikistä työpäivää/iltaa/yötä innolla.
Yks iso syy työn mielekkyyteen on aivan varmasti työkaverit. Totta hitossa kivassa porukassa on kiva tehdä töitä. Joo, kyllä varmaan jokasessa porukassa on vähän sitä paskanpuhuntaakin mutta kun ei anna sen haitata elämää, sujuu kaikki helpommin.

Just nyt tuntuu, että kaikki on oikeesti aika hyvin. Kotona ei ehkä fiilis oo mikään mieltä ylentävä, koska porukoiden (lue: iskän) kanssa tuntuu olevan kränää joka hemmetin asiasta. Mutta muuten kaikki on kivasti. Töissä on kivaa ja sinne on kiva mennä. Salitreenit sujuu ja niitä on mielekästä tehdä varsinkin kun tukena ihan mahtavat lisäravinteet. (Supermass nutrition & Run everything labs)
Oon myöskin innostunu taas tekemään kerta viikkoon aerobisen. Jätin jossain työharjottelun puolessavälissä ne kokonaan pois bulkin takia, mutta nyt on vaan välillä ollu sellanen fiilis että haluan lenkille. Teen oikeestaan kaikkea nyt fiilispohjalta, jolloin on myös kivempi tehdä!
Esimerkiksi heppailu on mennyt eteenpäin omalla painollaan. Jos on fiilis ja aikaa ratsastaa, menen ratsastamaan. Silleen se sujuu kaikista parhaiten!

Nyt suihkun kautta sängyn pohjalle kattomaan OITNB Netflixistä ja siitä unille! Huomenna vietellään vielä vapaapäivää ja maanantaina työt kutsuu :)

Voiko olla kivaa kun ei oo aikaa?

Täällä taas. Pikaset iltakuulumiset ennen nukkumaanmenoa.

Viimeksi taisin kirjotella joskus lomalla? No, kuitenkin työthän on alkanutkin jo muutama viikko sitten. Oli aivan mahtava fiilis päästä takaisin työpaikalle, jossa viihtyy niin kovin hyvin. Tähän mennessä yksikään vuoro ei ole hajottanut kunnolla. (Oottakaahan kun ensviikosta selviän.... heh) Työkavereita on ollu kiva nähdä, ja ennenkaikkea mahtavaa kun kaikki vuorot on oikeesti palkallisia!
Nyt tällä hetkellä teidän mun työvuorot 3 viikoksi eteenpäin, ja tykkään hirveesti tästä. Ei tarvi arvailla ja miettiä, että voinkohan sopia tolle päivälle mitään. Tiedän jo, mitä teen 2 viikon päästä tiistaina jos joku sitä kysyy.

Minä, henkeen ja vereen aamuihminen olen selviytynyt jo kahdesta yövuorosta ja lukuisista illoista. (Plus yötreeni perään) Oikeastaan aamuvuoroihin herääminen on ollut pikästä aikaa tuskallista, kun unirytmi on päin honkia. Yritys käydä nukkumaan puoli yhdeksältä päätyi siihen lopputulokseen, että makasin puoli kahdeltatoista hereillä sängyllä ja tuijotin kelloa. Ja aamulla kello soi 4.00...
Mutta hei, kunnialla selvitty jo 2 aamuvuoroa. 1 edessä ennen, yllätys yllätys, iltaviikkoa! :D

Perheenjäsenet ja jotkut kaverit on ihmetelly miten silti jaksan intoilla ja hehkuttaa, vaikka välillä väsyttää enemmän kun laki sallii. Mutta mitäpä sitä ei tekis, kun rakastaa työtä. Tällähetkellä mun elämässä kaikki tuntuis olevan aika hyvin. Illalla on kiva ajatella mennyttä päivää ja hymyillä. Miettiä, kun joskus vuosi sittenkin saatoin illalla itkeä itseni uneen. Kauas on tultu siitä ajasta.
Toiset ei ymmärrä miks rakastan tätä työtä, en ehkä ymmärrä itsekään. Mutta joku tässä vaan viehättää. "Miten noin arkisen tylsä työ voi olla susta noin kivaa?" En tiedä. Mutta pääasia, että se on.

Ehkä se avautuminen riittää töistä. Koulu on nyt käyty ja meikäläinenkin on nyt valmis turvallisuusvalvoja! Juhlat juhlittu ja nyt voi keskittyä elämään täysillä. Hevoset edelleen vähän kun elo pelossa laitumella, kun mun kiinnostus ratsastukseen matelee edelleen jossain pohjamudissa.. Syksyn tullen hevoset lähtee toisiin koteihin ja mä oon pitkästä aikaa tilanteessa, että on vastuussa tasan itsestäni! En osaa edes kuvitella milta se tuntuu. Tottakai tulee ikävä hevosia, mutta kun tässä tilanteessa ei oo niitä mahdollisuus pitää eikä intoa riitä, on hevosillekin oikeudenmukaisempaa olla kodissa missä niistä on enemmän iloa.

Nyt tämä tyttö lähtee iltapuuhiin ja nukkumaan. Huomenna herätys vasta 5.00!

Minä, vol2

Heipä hei taas.
Tuli sellanen fiilis, että nyt pitää ensinnäkin kuluttaa aikaa johonkin (:D) ja toiseks halusin kirjottaa jotain.
En oo enää mikään aktiivinen bloggaaja, jos mua nyt ikinä on sellaseks voinu edes kutsua. En oo myöskään montaa muuta asiaa. Siitä ajattelinkin raapustaa jotain syvälle sieluuni sukeltavia diippejä pohdiskelmia.
No ei sentään.

Mietin työssäoppimisen loputtua, että mitä ihmettä oikein teen. Jaksoin kysellä työkavereiltakin mitä ne tekee lomilla ja yleensä vapaa-ajalla. Kaikki lähinnä kehotti mua tekemään mitä nyt yleensä teen vapaa-ajalla. No mitä teen? En tiedä.

Joskus vuosi tai pari sitten oisin varmaan vastannut, että tallilta mut löytää. Sillon mun unelmana oli oma talli, omia hevosia ja kaikenlainen touhuilu hevosten kanssa. No entäs nyt? Joo, unelma toteutui viimesyksynä. Oma talli ja hevoset löytyy omasta pihasta. Vaikka kuinka olin aiemmin ajatellu että kyllä mä jaksan ja haluan tätä, niin enään en oo samaa mieltä. Toisaalta hyvä, että tätä tuli kokeiltua. Eipähän jää kaduttamaan jälkeenpäin, että mitä jos olisinkin sitten valinnut hevosharrastuksen mun ammatiksi tai muuten harrastanut aktiivisemmin.

Joku tässä hommassa sai mut kuitenkin kypsymään. Enää ei huvita, enkä jaksa. Talven kylmillä pakkasilla en voinut vaan ratkasta motivaatiopulaani karsinan siivoamiseen tekstaamalla tallille, että oon kipeenä. (En mä oikeesti kyllä tehny tätä koskaan:D) Pakko oli pukea naparetkeilijän asu ja suunnata talliin hakkaamaan lapiolla jäätynyttä karsinaa.
Satoi vettä, kuraa jokapaikassa. Hevoselta tippuu kenkä kuraisen tarhan takia ja toiselta hajoaa koko jalka. Kyllä siinvaiheessa sitä kuraa ja paskaa tuli korvistakin ja jo syksyllä tein päätökseni, että toista vuotta tätä hommaa ei tule!

Muistan elävästi yläasteella lintsanneeni liikuntatunneilta, koska en halunnut salille. "Mä en mitää kuntosalia tarvi ku tallilla riittää salii ihan tarpeeks" Kerran sitten kuitenkin sinne menin, onneksi meninkin. Se oli oikeesti ihan kivaa. Vaikka sillonhan se meni varsinaiseksi pelleilyksi eri laitteiden kanssa, eikä treenaamisella ollu mitään tarkotusta.
Jossainvaiheessa sitten salikärpänen pääs purasemaan. Suurin vaikutus tais olla mun sen aikasella "säädöllä" josta ei loppupeleissä tullukkaan mitään. Se ihminen sai mut alunperin lähtemään ihan oikeesti treenaamaan salille. Siitä se lähti ja tässä nyt ollaan.

Salin avulla oon oppinu hyväksymään itteni. Yläasteella sain osakseni huutoja "missä Riikan tissit?" "Mitäs lauta?" Koin sillon etten riittänyt kellekkään, edes itselleni. Oikeesti, joskus 14-vuotiaana mietit että hankkisko silikonit isona? Ei herrajesta! Luojan kiitos sitä heppua kuka on keksiny ikärajat lähes kaikkeen. Empä ollut kuitenkaan varma muustakana kropastani. No, salillahan sitä voit muokata omanlaiseksesi. Alkuun saatoin jopa vihata mun kroppaa ja treenasin sen takia. Mutta ajan saatossa oon alkanu rakastaa sitä. Mun mielestä oon hyvä näin kun oon. Onhan tässä työmaata kerrakseen, mutta oikeesti. Tää on se mitä mä olen.

Sen lisäks, että oon huomattavasti itsevarmempi (mistä osakseen voi myös kiittää koulua) oon myös löytänyt ihmisiä, jotka on tosi samanhenkisiä ja muutenkin ihan mahtavia tyyppejä! Tosin niiden ihmistenkin löytymisestä voi osaksi kiittää koulua, koska oikeestaan suurin osa siitä porukasta on löytnyt töistä. Siellä tutustuessa sitten todettu, että hei, sama harrastus! Nyt onkin kiva, kun tosi moni meistä käy samalla salilla, joten sielläkin voi törmätä tuttuihin. Boostaa hurjasti treeniä, kun on kaveri joka heittää välillä tsempit  vaikkei muuten yhdessä treenattaisikaan.

Pikkuselkä joskus joulukuussa.

Bulkkihanska joskus ennen yövuoroa

Nyt on taas aika lopettaa satuili ja lähteä hoitamaan hepat. Sen jälkeen taas, MM-kisastudio valmiina murskaamaan USA:n!

What is going on?

Siitä onkin vierähtänyt tovi kun tänne oon ylipäätään mitään kirjottanu. Saati sitten ajankohtasia kuulumisia.

No hevosrintamalla mennään tällähetkellä soutaa-huopaa fiiliksellä. Ei oikein nappaa, mut välillä taas on kivaa treenata Francan kanssa totisestikin ja Tonin kanssa puuhailla kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mutta enimmäkseen fiilikset on ihan maassa. Ei jaksa mennä talliin, ei jaksa ratsastaa. Ei jaksa oikeestaan mitään hevosiin liittyvää.
Siksipä olenkin päätökseni tehnyt hevosten suhteen. Kun ei kerran huvita, on täysin turha pitää varsinkin Francaa tarhassa seisomassa. Se vois olla jossain, missä se sais tarvitsemansa määrän liikuntaa ja huolenpitoa. Se  nyt on sanomattakin selvää, että sille 2-3 kertaa viikossa liikkuminen on liian vähän. Tuntuuhan pahalta luopua siitä kun ajattelin, että tamma ois mulla loppuelämänsä. Toni taas kestäis seisomisenkin, mutta ei se tunnu oikeelta sitä kohtaan.

Toiseksi, mulla ei töiden ohessa oo mahdollista hoitaa 2 hevosta kotona. En oo täällä ruokkimassa niitä, eikä täällä välttämättä oo ketään muutakaan ruokkimassa... Ja sitten 2 hevosen pitäminen täyshoitotallilla on aivan liian kallista. Yleensäkään 2 hevosen pitäminen tahtoo käydä liian kalliiksi mun tilanteessa.
Siispä syksyllä Franca lähtee loppuelämänkotiinsa yhdelle pienelle tallille tässä lähellä. Tammahan ei oo mun ollukkaan, mutta halusin etsiä sille hyvän kodin. Sen verran paljon siitä välitän. Nyt tiedän, että se saa kunnollista hoitoa ja rakkautta. Ja voin aina mennä sinne sitä (ja Aatua) moikkaamaan jos siltä tuntuu.
Toni taas pysyy mun omistuksessa, todennäkösesti koko loppuelämänsä. Ei vaan oo mun "hallinnassa" enään. Poni muuttaa siis syksyllä takaisin tallille ja saa sielä vietellä eläkepäivinää.
Ei, en ole lopettamassa harrastusta tähän, vaan tulen käymään liikuttamassa Tonia 1-2 kertaa viikossa. Lisäksi pyrin käymään ainakin 1 kerran kuussa moikkaamassa Francaa ja Aatua. Ne tulee siis asumaan samalla tallilla syksystä eteenpäin! :)

Se hevosista. Oon nyt vielä 2 viikkoa kesälomalla. Jep, kesälomalla nyt Toukokuun alussa! Koulu loppui viimeviikon perjantaina Kouvola Xtreme kilpailuun. Olihan pirun jännittävää menoa koko päivän. Aamulla laskeuduttiin korkeasta hyppyrimäestä köysien varassa! Täytyy sanoa, että sinne mäkeen kiipeäminen oli ehkä se pahin vaihe! :D Taiteiltiin kuormaliinan varassa, kiipeiltiin seinillä, käveltiin ja loppuun vielä puristettiin kaikki mehut irti crossfitin parissa. Voin myöntää, että kotiin tullessa olin ihan rikki! Nukuin 2 tunnin päikkärit nojatuolissa kun ei silmöt pysyny auki. Nyt oon sitten vaan lomaillu.
Työt mulla alkaa 23.5 ja odotankin sitä päivää kun kuuta nousevaa! Menen siis samaan paikkaan kesätöihin missä olin työssäoppimassa. Ja jos vaan mulle töitä riittää, jatkan sielä syksyllä mielelläni. Tänävuonna oliskin siis työnätäyteinen kesä tiedossa. Ekalle työviikolle luvassa 4 iltaa ja 1 yö! Huh, jää nähtäväksi miten yövuoro pitkästä aikaa sujuu.

Virallisesti valmistun 3.6 ja juhlat on sitten 5.6 (juhlien jälkeen yövuoro kutsuu jälleen) Sen jälkeen ois vaan painettava duunia.

Treeneistä en ookkaan vielä sanonut mitään. Salilla motivaatio on katossa, koska tosiaan vaihdoin Kouvolan Powerille treenaamaan. Sielä käy työkavereitakin joten on tietysti kivempi jumppailla kun törmää välillä tuttuihin! Nyt on menossa 5 viikko Marko Savolaisen BACKAcademyä. Oon tykänny hurjasti ja tuntuu, että selkäkin saanu vähän lisää lihaa;)
Mutta nyt iltatalliin ja sen jälkeen jääkiekon MM-kisakatsomo kutsuu!

Hevosenomistajan elämää

Tässä nyt aika tavallinen päivä hevosellisen ihmisen arkea. Tarkennetaan senverran, että vuodenaikahan on kaikkien rakastama, ah niin ihana TALVI!

Heräät aamulla n. 5 tuntia ennen auringonnousua. Riippuu vähän  missävaiheessa talvea ollaan menossa. Ulkona on siis pimeetä kun peikon perseessä. Hiippailet siis pimeessä, kylmässä aamussa talliin. Tallin ovi on jäätynyt kiinni. Vietä tuskallisia minuutteja potkien ja hakaten tallin ovea, liimaa hanska kiinni kylmään ovenkahvaan ja hajota se siihen repiessäsi sitä irti. Huuda parin minuutin ajan vittuperkelettä ja kierra talliin toista kautta. Potkaise etuovi sisäpuolelta auki ja tanssi voitontanssi.
Siirry hevosien luo ja tutkaile sääennustetta. Arvo kymmenestä loimesta sääennusteeseen sopivin, joka on todennäköisesti aivan väärä, koska eihän sääennusteet koskaan pidä paikkaansa.
Pue loimea kiukkuselle tammalle joka on kiimassa, koe miltä tuntuu kun aina yhtä ihana hevosesi purasee sua korvasta. Mutise taas muutamia voimasanoja hetken ja tuijota tammaa murhaavasti.

Nostalgiaa vuodelta 2011

Ollaan selvitty siihen vaiheeseen aamua, että päästään viemään hevoset ulos. No siellähän on edelleen pimeää ja kylmempi kun Räsäsen Päivin sielussa. Suunnista eteesi näkemättä kohti tarhaa ja törmää matkalla kaivuriin ja ladon seinään. Vapauta hevoset tarhaan ja kaiva portti lumihangesta, tietenkin ilman hanskoja koska typeränä menit unohtamaan ne sisälle äsken. Päästä taas ilmoille muutama voimasana.
Tämän jälkeen lastaat pari Ikea kassillista heinää jääkylmässä heinävarastossa. Heinää on jokapaikassa aina nenästä alusvaatteisiin asti. Vie heinät hevosille ja uppoa samalla lumihankeen niin, että kengät täyttyy jäätävän kylmällä lumella. Kiroile taas hieman.
Katso tässä vaiheessa kelloa ja tajua että myöhästyt kohta töistä.

Tässäkohtaa voidaan tehdä aikahyppy töiden jälkeiseen aikaan. Sovitaan, että tälläkertaa töissä on menny vähän pitkään ja oot jo myöhässä.

Nälkäisenä käyt lusikoimassa purkillisen jotain rahkaa naamaan ja kirmaat liikuttamaan hevosia. Rakas ratsureima ei anna kiinni tarhasta, vaan saat tarpoa sen perässä ikuisuudelta tuntuvan ajan ja päästellä taas ilmalle mitä mielenkiintoisempia voimasanoja.
Saatuasi vaivalloisesti kaikki varusteet hevosellesi, voit siirtyä ulos. Yritä punnertaa hevosen selkään järkyttävän toppavaatekerroksen kanssa ja kaadu selällesi maahan. Päästä taas ilmoille muutama ärräpää.
Kun viimein pääset ratsusi selkään, tunne kuinka kylmä satula jäädyttää perseesi sekunneissa. Hevonen on täynnä virtaa ja sinä toppavaatepallerona et meinaa pysyä selässä. Hevosesi pelästyy autoa ja lennät selästä alas, koska et todellakaan ehdi reagoida nopeasti sen vaatekerroksen alta, jossa pärjäisit eskimoiden kanssa igluissa. Putoa suoraan hevosen jalkojen eteen ja huomaa kavion lähestyvän naamaasi vauhdilla. Kierähdä sivuun niin, että hevosesi astuu olkapääsi päälle. Hevonen juoksee karkuun. Huhuile sitä turhautuneena hetken ja lähde kävelemään kotiin. Älä unohda kiroilla.

Huomaa kotimatkalla, että olkapää vuotaa verta. Tässävaiheessa voit taas mutista muutaman voimasanan. Kestä kipu kun mies ja jatka kävelemistä -29 asteen pakkasessa. Soita kotiin, että ottaa hevosen kiinni jos se sinne pääsee. Matkaa jatkaessasi kuulet kusipäisen hevosesi huutavan jossain. Juokse läpi metsän ja huomaa, että se paskapää on jäänyt kiinni puuhun.

Tämäkin vuodelta 2011

Siirrytäämpä sitten karsinoiden siivoamiseen. Tänä päivänä on ollut kylmä ja paljon pakkasta. Tallissa haisee kusi ja paska, koska pitkän pakkaskauden jälkeen kaikki kuset on jäätynyt köntiksi karsinoihin. Raivoa sille hetken ja lapioi jäätyneitä paskapalleroita kottareihin. Hakkaa jääpaskaa talikolla ja hajota talikko. Huuda vittusaatanaa hetken ja yritä selviytyä rikkinäisellä talikolla hommasta loppuun,
Lähde tyhjentämään kottareita ulos. Jumitu lumihankeen. Huuda taas muutama voimasana ja ala lapioimaan jäistä lunta. Kun saat lumeen tehtyä polun, huomaa että se on liian kapea ja kippaa kottarit vahingossa keskelle pihaa. Lapioi paska takaisin kottariin ja yritä uudelleen. Toista tämä muutaman kerran, kunnes selviydyt lantalaan asti.
Laittaessasi hevosille heinää karsinaan ja tehdessäsi vedestä täydellisen lämpöistä, kuule kuinka katolta tippuu lunta.
Lähde hakemaan hevosia, mutta huomaa ettei ovi aukea. Kierrä etuoven kautta taakse ja huomaa, että katolta on tippunut ihan helvetillinen kasa lunta oven taakse. Lapioi jäistä lunta ja kiroile tahdissa. Hajota lapio. Etsi toinen lapio. Hajota sekin. Suutu ja raivoa kaivaessasi käsin lunta helvettiin siitä oven takaa. Katolta tippuu lisää lunta sun niskaan. Se sattuu. Lunta menee silmään. Huuda taas muutama voimasana.
Saa hevoset viimein sisään ja huokaise helpotuksesta. Olet selviytynyt jälleen yhdestä päivästä hevostesi kanssa!


Tässähän ei nyt siis ollu kaikkea mitä hevosten kanssa tapahtuu, mutta tällästä se on. Aivan ihanaa hommaa!!